maanantai 22. heinäkuuta 2013

Yökukkujan mietteitä..

Leirin ensimmäinen päivä on takana.. Talo alkaa olla aika hiljainen. Viimeiset jutustelut ja kiherrykset vielä kämppäkavereiden kanssa ja sitten nukku-Matti heittää viimeiset unihiekat. On mukava istua salin sohvalla kuunnellen kellon raksutusta, juoda teetä ja syödä palanen päiväkahvilta jäänyttä mustikkapiirakkaa. Ja olla tyytyväinen.

Meillä on ihania nuoria. Aitoja, mukavia, innokkaita ja rehellisiä. Heistä voi olla ylpeä, etenkin te, lasten vanhemmat. Toivottavasti myös kerrotte sen heille. 

Ryhmät toimivat oikein mukavasti heti ensimmäisenä päivänä. Vaikkei se paras kaveri välttämättä osunutkaan samaan ryhmään, niin hienosti on silti hommat hoidettu. Raamikset, ryhmätyöt, rastirata.. Positiivisia kommentteja ja ajatuksia isosilta. Tämä kuulostaa jo melkein liian hyvältä ollakseen totta :) Kuka nipistää mua??

Illalla uskaltauduttiin saunan lauteilta pulahtamaan melko viileään Puulaan. Voi sanoa, että kyllä virkisti! Hui -en muista milloin olisi riparin aikaan vesi ollut noin viileää. No, eipä ole ilmakaan kummoinen. Pitkät housut, kumisaappaat, takki päällä ja jopa sukat jalassa. Missä on heinäkuun helteet? Huhuuu? Tulkaa takaisin, me täällä odotamme! 

Aurinko laski hienosti horisonttiin, aika ajoin näkyi hento roosan värinen taivaanranta, seuraavassa hetkessä satoikin taas vettä. Viimeisenä, iltahartauteen mennessä taivaanrannassa oli kaunis keltainen kapea juopa. Ja jälleen kerran kamera oli ihan väärässä paikassa. Ehkä vielä jonain iltana jopa mukana..

Niin tämä ilta päättyi yhteiseen Panun pitämään iltahartauteen. Tuntui hyvältä istua pirtin penkillä piirissä. Keskellä huonetta puinen risti täytettynä hiekalla, siinä tuohukset valaisemassa. Hiljaista. Rauhallista. Ei kiire minnekään. Jumala läsnä meidän kanssamme, meitä kuunnellen ja meitä katsellen. Meille puhuen. Mukana piirissä. Päätimme päivän samoin kuin aamulla aloitimme. Hiljentymällä. Tästä on hyvä kukkujankin jatkaa uuteen päivään :)

" Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
- Joh 3:16

 Panun iltahartauden risti

Hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä. Se oli mukava, tavataan taas huomenna (tänään). - Minski

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Heh, kiitos Päivi ja Teemu :) kiva kun käytte lukemassa ja katselemassa. Luulenpa kuitenkin, että pysyn tässä hommassa. Saattaa leipä tulla varmemmin.

    VastaaPoista