tiistai 23. heinäkuuta 2013

it's christmas time

Tänään herättiin joululaulun soidessa, Lauran ja Hanneksen ukulelen säestyksellä (siis tytöt, mut pojilla oli rumpujen pärinää, hähä). Nostettiin lippu ja syötiin gourmet-aamupala. Käytiin Jarnon ryhmän pitämässä jumiksessa, jonka aiheena oli joulupäivä - Sofia oli pappina. Sen jälkeen oli monta tuntia opiskelua tuskallisilla penkeillä ja siellä nukutti, vaikka aihe sinänsä oli mielenkiintoinen, jotenkin ei vain jaksanut keskittyä. 

Aivan, jossain välissä me koristeltiin fantsu kuusi, koska joulu. Siitä tuli aika hieno vaikka kuusi itsessään oli aika harva, mistä lie hankkinut sen (: Ja ah, opiskelun jälkeen saatiin delicious jouluruoka <33 Sitten me oltiin vähän tukkihumalassa, koska isoset piti ulkotoimintaa :) 

Tämän jälkeen oli pieni tauko, jonka jälkeen jatkui opiskelu. Aiheena oli: Jeesuksen ristiinnaulitseminen, uusia juttuja oli esim. se että Jeesus joutui itse kantamaan omaa kidutusvälinettään, sillä sitä ei ollut aiemmin oikein ajatellut. Tän jälkeen katsottiin Jeesus leffan eka osa, joka oli itseasiassa aika jännittävä, koska siitä oppi aika paljon Jeesuksen elämästä. Vielä ois edessä raamis, sauna, iltaohjelma ja iltahartaus. Aurinkokin pilkistää välillä, hei jes! Terkuin Jatta, Jonna, Laura, Eetu ja Tuomo


Tukkihumala

2 kommenttia: