perjantai 7. elokuuta 2015

Perjantai 24.7. 2015

AAmullA heräsimme kun Elli hakkasi ovia. Tänään oli meidän vuoro järjestää jumalanpalvelus, jonka aiheena oli Jeesuksen ylösnousemus. Mika toimi pappina ja hän suoriutui työstään mainiosti. Ensimmäisellä oppitunnilla kävimme läpi konfirmaation.  Konffislauluksi valitsimme vuorilaulun. Päivällä ulkoilimme niin kauan kunnes rupesi satamaan kaatamalla. Toisella oppitunnilla kirjoitimme konfirmaatiokutsut kummeille. Sen jälkeen syötiin välipalaa ja oltiin 15 min hiljaa niinkuin muinakin päivinä. Sitten koitti kolmas opetustunti, jolloin meillä oli loppukoe, jonka kaikki läpäisivät. Lisäksi ulkoläksyt on melkein kaikki suoritettu. Vielä illan aikana on raamikset, iltaohjelmaa, uimista ja saunomista sekä iltahartaus kuten yleensäkin. Keli on ollut vaihtelevaa ja tällä hetkellä sataa.