sunnuntai 11. elokuuta 2013

MOIKSU MUKSUT!

Tän postauksen on pitänyt ilmestyä tänne jo aika päiviä sitten mutta mun töiden, koulun alun yms. härdellin keskellä se on jäänyt. Minttu kirjoitti oman osansa jo heti riparin jälkeen, minä vasta nyt!

Minttu kirjoittanut 29.7.-13
Olen erittäin otettu siitä kunniasta, että saan kirjoittaa tänne blogiin riparifiiliksiä. Leiri loppui lauantaina, joten väsymys on jo melkein selätetty ja tekstin kirjoittaminen sujuu ainakin jotenkuten. 

Kiitos kaikille mahtavasta leiristä! Seitsemän päivää mahtavassa seurassa, voiko parempaa toivoa? Opetusta, Sanaa, rukousta. Syömistä, pelailua, soittamista ja mahtuipa viikkoon jonkin verran nukkumistakin. Toivon että teillä muillakin on yhtä hyvät fiilikset leiristä kun minulla; väsynyt, mutta onnellinen. 

Voisin ehkä kertoa, mitä tällaiset tehopärisijät (Minskin ilmausta käyttäen) oikein leirillä tekivät. Noh, tietenkin me pelailtiin, leikittiin, soitettiin ja päristiin leiriläisten kanssa. Samaan aikaan kun pienemmät isot vetivät ryhmilleen raamiksia, minä ja Henni tehtiin asiallisesti kaikenlaista duunia. Suunniteltiin mm. iltaohjelman runkoa, palaveerattiin Minskin kansa jajajajaja.. Öööö, tai niin meidän olisi ehkä pitänyt tehdä. Sen sijaan pelasimme pesäpalloa ukulelella, nukuimme, söimme karkkia ja tietenkin päristiin vielä vähän lisää. Perussettiä siis. 

Itselleni tärkeää oli se, että sain pitää edes yhden raamiksen. Kokemus oli aivan mahtava! Kiitos yhteisestä rukouksesta ja mahtavista keskusteluista, Tuomo, Eetu, Jatta, Jonna ja tietenkin Laura, joka tämän mahdollisti ja suostui kanssani yhteistyöhön. 

Tahdon kiittää kaikkia leiriläisiä, isosia ja ohjaajia ikimuistoisesta viikosta Kangasniemellä!

"Täällä rupee jo viien aikaan valostumaan niin ei voi nukkua!!" Niimpä ikkunoiden eteen viriteltiin peittoa - teipillä.


























Henni kirjoittanut 8.8.-13
Riparista on kulunut jo melki kaksi viikkoa, aika on mennyt hirmu nopeasti, niinkuin meni leirilläkin.. Mintun sanoihin on helppo yhtyä ja niihin paha mitään lisätä. Samoilla linjolla ollaan ihan täysin! Meillä oli mahtava viikko jota ei taatusti unohda. Oli hienoa päästä taas isostelemaan, tälläkertaa vanhempana isona.

Meillä oli huippu isosporukka, loistavat ohjaajat, mahtavat keittäjät ja ihania riparilaisia!

Toivon että moni riparilaisista jatkaa mukana seurakunnan toiminnassa, kaikille riittää joku homma se on varma! Rohkeasti vaan mukaan - siellä nähään :)