Tänään heräsimme Idän ihmeiden musiikkiin. Menimme jokapäiväiseen lipunnostoon. Päivän sää on ollut synkkä ja vähän välillä sateinen. Aamupalalla oli riisipuuroa ja leipää. Jumiksen aiheena oli Kiirastorstai ja paasto.
Ensimmäisen opetuksen aiheena oli kuolema ja sen jälkeinen elämä. Ulkoilu aikana meillä oli neljäs olympialaji. Ryhmässä meidän piti etsiä Isosille asioita, kuten lipputangonnuppi ja sammalta.
Päivän toisella oppitunnilla puhuimme Minskin kanssa ihmissuhteista. Välipalalla oli maukasta pullaa. Vartin yli kolme oli perinteinen hiljaisuus, oli hiiren hiljaista.
Viimeisellä opetushetkellä tehtiin pienimuotoinen koe. Tunnin jälkeen lauleltiin kovaan ääneen. Iltaruokana syötiin kasvissosekeittoa ja karjalanpiirakoita.
Ruuan jälkeen aloimme siivoamaan vieraita varten. Vieraille näytettiin paikkoja ja tarjottiin kahvia ja kääretorttua. Puoli seitsemältä menimme ristirantaan. Siellä me lauleltiin ja katsottiin näytelmiä. Viimeisenä oli huutokauppa. Inkalle ja Joonakselle huudettiin ylimääräinen ulkoläksy, pojat saivat vartin lisää saunomis aikaa.
Vartin yli kahdeksan pojat menivät saunaan ja tytöt söivät iltapalaa. Kun tytöt tuli saunasta menimme iltahartaukseen.
Isoset esittivät ihmissuhteisiin liittyvän näytelmän. |
Oppitunti ihmissuhteista. |
"Pullea pupu" |
Iltahartauksessa puhuttiin tunteista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti